×
Oletko jo jäsen?
Unohditko salasanasi?

Kaiken alla kiihotuksen vimma

Tommi oli katsellut hänen peräänsä jo kauan, käytännössä siitä asti, kun hänet oli palkattu toimistoon. Hänen toimistonsa ovi oli hänelle kuin portti johonkin salaperäiseen valtakuntaan, paikkaan jonne hänelle ei ollut pääsyä, mutta joka juuri siksi oli niin kiihottava. Hän muisti yhä ensimmäisen haastattelunsa. Heti ensimmäisenä hän oli huomannut johtajansa muodokkaan ruumiin. Kauluspaidan, jonka lävitse rintojen pinnat tuntuivat painautuvan kuin muotti, jota valutetaan sulassa nesteessä. Vahvan kaulan ja kaula-aukon, joka antoi vihjeitä hänen mielikuvitukselleen, kutsuen sitä täyttämään peittämänsä aukot mitä villeimmillä mielikuvilla.

Sääret, jotka taipuivat kaksinkerroin mustien sukkahousujen peittämänä, sekä kireän mustan hameen, joka peitti nuo lihan salaisuudet alleen. Mustat, kiiltävät korkokengät jotka ilmoittivat kopinallaan aina hänen läsnäolostaan, saaden Tommin joka kerta tuntemaan lämpimän värähdyksen kehossaan. Mutta kaiken kruunasivat hänen kasvonsa - sileät, valoa heijastavat posket ja kaiken keskellä silmät kuin timantit, ympäröityinä kermanvaaleilla kihartuvilla hiuksilla, jotka hunnun lailla reunustivat hänen silkkistä ihoaan. Punaiset, täyteläiset huulet - niiden välistä kaikuvat sanat ja nauru olivat jo yksin tarpeeksi saadakseen Tommin pään sekoamaan huuruisilla kuvilla. Hän oli kuin ilmentymä, enemmän kuin ihminen. Hän oli nainen isolla ännällä.

Nainen joka oli hänen johtajansa. Nainen jonka luokse hänellä ei olisi mitään asiaa - ei muussa kuin korkeintaan paperien tuomisessa tämän toimistoon, mikä sekin yleensä tapahtui jonkin ylemmän virkamiehen kautta.

Lannistuneena Tommi palasi taas paperinsa ääreen. Toimistoon alkoi valua porukkaa ja hänen laiskotteluaan ei tultaisi katsomaan hyvällä. Vastahakoisesti hän alkoi täyttää lomakkeita ja nitoa niitä paketteihin, vaikka välillä hänen katseensa eksyi tuon äänettömän portin luokse - ja ikkunan, joka verhosi sitä sälekaihtimien peittämänä.

Samaan aikaan toimiston johtajan huoneessa, toimitusjohtaja Saija Riikonen istui utuisessa auringonvalossa joka tihrusi ulos ikkunasta. Hän hörppäsi hiukan kahviaan ja tarkasteli väsyneenä tietokoneen ruutua. Läjä laskelmia, jotka odottivat hänen osanottoaan. Hän kääntyi hitaasti tuolissaan ja raotti sormillaan sälekaihtimia. Toimistoon alkoi kulkea ihmisiä. Hän ei kuitenkaan välittänyt. Hänen katseensa oli kiinnittynyt vain yhteen heistä.

Hänen oli hankala myöntää sitä itselleen, mutta hän nautti näistä tarkkailun hetkistä, jotka hänen asemansa oli hänelle myöntänyt. Milloin tahansa hän pystyisi tarkkailemaan muita, eivätkä muut kykenisi näkemään häntä. Hän oli näkymätön. Toisaalta samanaikaisesti tuo näkymättömyys oli tullut hänelle taakaksi - hänen virkansa vaati häntä pitämään tiettyä etäisyyttä työntekijöihin. Mutta joskus ollessaan yksin, hän saattoi antaa ajatustensa vaeltaa ja antautua mielikuvilleen.

Uusi sihteeri istui pöytänsä äärellä töihinsä uppoutuneena. Saija oli tarkkaillut tämän toimia jo jonkin aikaa. Välillä tuntui, kuin mies olisi myös puolestaan katsellut tännepäin. Mutta eihän hän voinut nähdä tänne? Katsoessaan tuota miestä hän kuitenkin mietti kaikkea muuta kuin sitä, kuinka tehokas tämä oli työntekijänä.

Hän mietti, millainen iho oli tuon kauluspaidan alla - millainen jäntevä rintalihas, millainen elimellinen ihon tuoksu. Yhdistettynä käsivarsiin, joidenka alle voisi laskeutua ja tuntea olonsa rauhalliseksi, kasvoihin joista kuvastui samanaikaisesti varmuus että hellyys. Ja myös raaka, primitiivinen eläin - viettelevä, tummasilmäinen olento, joka päästettynä vapaalle ottaisi minkä haluaisi. Antaessaan ajatuksilleen vallan hän saattoi heittäytyä seikkailuun, eksyä johonkin toimiston hämäristä komeroista, jonka voisi saada lukkoon, antaa itsensä painautua seinää vasten. Tuijottaa silmiin miestä jonka olisi kuulunut olla hänen alamaisensa, tuntea väreilyn leviävän koko ruumistaan pitkin ja kosteuden kertyvän sääriensä väliin. Ja sitten, yksi nappi kerrallaan, kuoriutua ulos hiostavasta kauluspaidasta ja pikkutakista - tuulettua kuumassa ilmassa, iho herkkänä kosketuksen kaikkialle vaeltavalle tielle, joka jokaisella pienellä väreellään saisi aikaan uuden väreiden aallon, lyöttäytyen tunteiden ekstaasiin jossain ihon sisällä ja ulkopuolella. Antaa itsensä upota suudelmiin, antaa viedä ne huulilleen, sieltä kaulalle ja sieltä rintojen väliin. Ja nuo kädet, ne kulkisivat pitkin sukkahousujen pintaa, pitkin säärtä kohti pakaraa valuttaen hameen syrjään, tuon viimeisen hunnun joka yön lailla peittäisi kaiken ytimen ja alun - koko hänen eroottisen sielunsa kodin.

Saija säpsähti kuullessaan oven aukeavan ja sulkeutuvan. Samassa puna nousi hänen kasvoilleen - hän tunsi sääriensä välissä kohonneen kosteuden, jonka olemassaolon oli unohtanut eksyessään kuumiin ajatuksiin. Hänen ylisihteerinsä, Herkko Repo, oli saapunut toimistoon kahvimuki kädessään ja kansio kainalossa. Herkko oli hiukan ylipainoinen, viiksekäs mies, joka kärsi ikäluokalleen tyypillisestä huonosta huumorintajusta ja kykenemättömyydestä tunteelliseen hienovaraisuuteen. Saija inhosi Herkkoa.

Herkko oli varmasti kuluttanut monta yksinäistä hetkeä oman kätensä kanssa ajatellen Saijaa, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta Saijaa miehen läsnäolo suorastaan ällötti ja joka päivä tullessaan töihin, häntä vaivasi tuo pieni tunne, joka muistutti häntä tämän viinan ja tupakan katkuisesta hajusta ja kömpelöistä lähentely-yrityksistä. Herkko hymyili hölmösti Saijalle ja meni sitten työpöytänsä ääreen.

Saija palasi vielä hetkeksi katselemaan sälekaihtimien lävitse. Tommi - uusi sihteeri - nousi työpöydältään ja lähti kävelemään kohti kahviautomaattia. Siinä samassa jokin Saijan sisällä heräsi ja sanoi: "Nyt tai ei koskaan." Hänestä tuntui, kuin koko maailmankaikkeus olisi tuona pyhä hetkenä pysähtynyt juuri häntä varten. Hän tiesi, että hänellä olisi töitä tehtävänä. Mutta ne eivät olleet mitään niin tärkeää, etteikö niitä olisi voinut lykätä. Hän katsoi pöydällään lojuvaa kynää ja tyhjää paperinpalaa. Hän kirjoitti paperiin: "Sinua tarvitaan siivoushuoneessa. Terveisin, toimitusjohtaja."

Ja samassa - kuin antaen oman vahvistuksensa tälle yliluonnollisesti saapuneelle käskylle, Herkko saapui hänen vierelleen hien ja tupakan hajuisena kysymään jotain budjetti laskelmista.

Saija loihti kasvoilleen saman tien viettelevän hymyn ja kysyi, voisiko Herkko millään huolehtia näistä laskelmista hetken aikaa - hän viipyisi ainoastaan hetken poissa. Herkon kasvoille ilmestyi myöntyvä hymy - totta kai hän voisi huolehtia niistä. Saija otti paperilapun pöydältä ja poistui huoneestaan. Hän käveli sihteerin pöydän luokse ja laski lapun siihen itsevarmasti, mitään sanomatta ja ketään noteeraamatta - ja käveli sen jälkeen kohti siivoushuonetta sydän rinnan alla tykyttäen.

Tommi käveli kahvikupin kanssa takaisin työpöydälleen ja huomasi samassa sinne ilmestyneen lapun. Hetken hän vain tuijotti lappua, kuin tietämättä mitä tehdä sille. Tällaista ei ollut tapahtunut vielä kertaakaan aiemmin. Sitten hän vain otti sen ja käänsi sen ympäri. Voimakas lämmin sykähdys värähti hänen kehossaan. Hän laski lapun takaisin pöydälle, kuin peläten jonkun työtovereista näkevän sen. Mutta kaikki naputtelivat hiljaa paikoillaan. Hän loi uteliaan katseen toimitusjohtajan huoneen ikkunaan. Kaihtimet olivat yhä mykkiä, yhä hiljaisia. Sitten hän katsoi kohti paikkaa jonka muisti olevan siivoushuone. Mistä saattoi olla kyse?

Saija odotti hämärässä siivoushuoneessa. Huoneessa haisi pesuaineilta ja pyykätyiltä vaatteilta. Saija mietti, milloin siivooja olisi tulossa takaisin ja ajatus sai hänet jännittymään. Hän mietti, mitä oikein oli tekemässä. Ja samassa ovi aukesi.

Tommi astui sisään epäröivästi. Hetken he vain tuijottivat toisiaan hiljaisuudessa.

"Sulje ovi", Saija sanoi.

Tommi sulki oven perässään. Toimiston häly hävisi kauas taakse. Tommista tuntui oudolta nähdä toimitusjohtaja Saija siinä hänen edessään - siivoushuoneessa, epävirallisessa paikassa. Ja kuitenkaan hän ei ollut menettänyt lainkaan viettelevyyttään, ei lainkaan naisellista mystistä charmiaan joka tuntui leviävän hänestä hajuveden kautta. Saija käveli lähemmäs.

"Mitä asianne koskee?" Tommi kysyi, kuin ei olisi jo aavistanut. Saija katsoi häntä silmiin. Ja nuo silmät paljastivat kaiken, sanoivat kaiken tarpeellisen. Tommi laski kahvikuppinsa hitaasti pöydälle. Saija tuli lähemmäs.

"Minulla... minä..." Saija ei tuntunut itsekään tietävän mitä olisi voinut sanoa tai tehdä. Hän kuljetti kättään lähemmäs. Tuntiessaan Saijan kosketuksen Tommista tuntui, kuin hänen koko kehonsa olisi roihahtanut liekkeihin. Hänen katseensa laskeutui alas pyöreisiin rintoihin, niitä pidättelevään yhteen nappiin. Käsi kulki hänen rintakehäänsä pitkin ja pysähtyi kaulusnapin kohdalle, missä se hellästi ja vaivatta aukaisi napin, kulki alemmas, aukaisi seuraavan, sitten seuraavan ja taas seuraavan. Saijan hengitys tuntui nyt jo aivan hänen lähellään. Polte haarojen välissä alkoi käydä sietämättömäksi, hän painui kovana vasten housujaan jotka jättivät hänet paineen alaiseksi.

Hitaasti, täyteläiset, punaiset huulet painautuivat vasten hänen omiaan ja levittivät mukanaan roihuavan väreilyjen aallon - kuin sumuja puhaltavan viiman, joka turrutti aivot ja ajatukset. Samassa Tommi tiesi mitä tehdä, oli kuin kaikki olisi valutettu hänen tietoisuuteensa selkeänä käskynä, primitiivisenä koodina hänen kehossaan ja veressään. Hän vei kätensä Saijan selkää pitkin, kuljetti sen tämän pakaralle ja sieltä hameen alle. Saija hengitti kiivaasti hänen korvaansa.

He kadottivat kokonaan ajan ja paikan tajun - oli kuin he olisivat voineet olla missä tahansa - kädet kulkivat kehoa pitkin, vaatteet hävisivät kuin itsestään kysymättä tai lupaa pyytämättä, huulet suutelivat, anoivat, himoitsivat ja söivät toisiaan, imivät sisäänsä syvää vapautettua energiaa joka tuntui aidolta, täydelliseltä ja ainoalta mahdolliselta keinolta vapauttaa turtunut, likainen mieli. Tommi ei katsonut, mutta hän näki mielensä kartalla leijuvansa avaruudessa tämän jumalaisen naisen kanssa, hänen hiuksensa leijuivat painovoimattomassa tilassa ja hän tunsi itsensä jumalattaren sisällä, kuumana, elävänä ja todellisena. Ja Saija hymyili hänelle ja voihkaisi hänen korvaansa hiljaa, veti häntä entistä lähemmäs, nauroi ja hymyili ja rakasti. Hänen kätensä kahmivat vapaina Saijan pehmeitä rintoja, hänen huulensa imivät sisäänsä tämän kiihotuksesta jähmettyneitä nännejä, kädet hyväilivät sääriä ja pakaroita, hänen peniksensä työntyi sisään ja ulos kuumassa, loputtoman pimeässä ja märässä tilassa, joka kohosi kohti ylintä kliimaksin tilaa - hän tunsi koko kehonsa jännittyvän äärimmilleen, näki Saijan aukovan suutaan ja huokailevan kiihotuksen voimasta ja kirkkaan valkoisen ytimen valon.

Kunnes lopulta kaikki oli ohi. He tunsivat ihonsa kylmettyvän, hien tunne palasi takaisin tunnon alueelle. Tommi löysi itsensä Saijan päältä siivoushuoneen pöydältä, jäykkänä toimitusjohtajan sisällä yhä, sykkien ja hitaasti laantuen. Saija taas makasi siinä pöytää vasten levollisena. Hän tuli suutelemaan Tommin kasvoja ja halasi tätä.

"Hyvä luoja..." Tommi huokaisi.

"Tommi?" Saija kysyi.

"Niin?"

"Haluaisitko saada ylennyksen?"


Takaisin tarinoiden katsaukseen


Katso hänen kuvansa

ystäviä

Love4me (23)

HyvaPylly (19)

Imukykyinen (28)

Suklaaunelma (29)

TiikeriNinja (24)

kuuma_enkeli69 (23)

Oletko jo jäsen?